Upi Anttilan Sapeli

Yritys on perustettu 1992. Upi Anttila tekee taoksia myös tilauksesta. Varastotoimituksena löytyy mm:

  • Puukkoja

  • Puukonteriä

  • Koukkuja

  • Kulhoja

  • Nauloja

  • Työkalut koruina

  • Amppeleita

  • Ym. sisustukseen liittyvää

Takopaja sijaitsee Fiskarsissa, Pohjan kunnassa. Helsingistä matkaa kertyy noin 90 km. Jos ajaa henkilöautolla perille, niin ensin Hanko - Tammisaari - suuntaan ja Karjaan risteyksestä Karjaan läpi kohti Pohjaa.

Perille pääsee myös Helsinki-Turku- junalla Karjaan asemalle ja sieltä bussilla tai taksilla. Matka Karjaalta Fiskarsiin on noin 12 km.

Fiskars ja Billnäs ovat suomalaisen teollisen kulttuurin ja rauta-ajan symboleja. Muistiin nousevat Fiskarsin sakset ja Billnäsin hevosvetoiset aurat.

Metallien käyttöönotto on maanviljelyn ohella ihmisen suurimpia kulttuurisaavuuksia. Metallurgian synty on tietysti uutta luova keksintö, mutta tuo keksintö edellytti sekä teknisiä että sosiaalisia olosuhteita syntyäkseen.

Toisaalta metallien käyttö muutti yhteisöjen sosiaalisia suhteita. Metalliesineet olivatkin aluksi tärkeämpiä sosiaalisesti kuin teknisesti.

Niiden omistajat osoittivat omaavansa korkean statuksen. Ennen metallurgiaa ihmiset olivat egalitaarisia, tasa-arvoisia. Metallurgia johti sosiaalisen eriarvoisuuden kehittymiseen. Myös omistusoikeus käsitteenä näyttää liittyneen samaan yhteyteen.

Seppä Upi Anttila
Kuparivasarantie,
10470 Fiskars
puh. 050-590 2797
faksi (019) 238 855
e-mail upi@sapeli.inet.fi

 


 








 

Seppä Upi Anttila, Fiskarsissa 13 vuotta.

Puukkoja tekevät mestarit.

Rautalintu lähtee lentoon.

Tuli ja leimaus.